Tällaiset "asenneongelmat" ovat itse asiassa aika yleisiä organisaatioissa. Johdon projekteille asettamat tavoitteet saattavat herättää ihmisissä lähinnä kyynistä naureskelua.
Syykin tähän on usein ilmeinen. Monasti viralliset aikataulu- ja budjettitavoitteet on ruuvattu niin tiukoiksi suhteessa tulostavoitteisiin, että ihmiset kokevat jo lähtökohtaisesti niiden olevan käytännössä mahdottomia saavuttaa.
Niinpä niitä ei myöskään oteta kovin vakavasti.
Ei, vaikka johto itse vakaasti uskoisi niiden olevan aivan hyvin saavutettavissa.
Kunnianhimoiset vs. epärealistiset tavoitteet
Ylitiukkojen tavoitteiden asettamista voi perustella sillä, että niiden avulla ihmisiä voi haastaa ylittämään itsensä.
Kunnianhimoiset tavoitteet ovat kuitenkin eri asia kuin epärealistiseksi koettu maalailu. Ensiksi mainitut oikeasti haastavat ihmisiä ja saavat heidät innostumaan ja motivoitumaan. Jälkimmäiset lähinnä kyynistävät ja pahimmillaan jopa sairastuttavat ihmisiä.
Vaikeaksi homman tekee se, että kunnianhimoisten ja epärealistisiksi koettujen tavoitteiden välillä voi olla hyvin hiuksenhieno ero.
Tässä suhteessa merkitystä on monasti sillä, miten tavoitteet asetetaan.
Täsmälleen samat tavoitteet voidaan kokea kunnianhimoisiksi tai epärealistisiksi riippuen siitä, ovatko ihmiset itse olleet mukana muotoilemassa niitä vai onko ne vain annettu heille ylhäältä.
Aidosti realistisiksi koettujen tavoitteiden asettamisessa tarvitaan ymmärrystä siitä, mikä ylipäänsä on mahdollista ja mikä ei. Yleensä paras ymmärrys tästä on niillä ihmisillä, jotka työtä projekteissa tekevät – ja he myös tietävät sen.
Jos tavoitteet vain valutetaan ylhäältä alas, ne on helppo kuitata epärealistisiksi, koska ihmisiltä ei ole kysytty mitään.
Sen sijaan jos ihmisiltä itseltään kysytään, mitä he uskovat voivansa saada aikaan, he saattavat helposti asettaa itselleen jopa vaativampia tavoitteita kuin on ajateltu.
Ja jopa saavuttaa ne.
Jotta projektin tavoitteet otettaisiin vakavasti, johdon kannattaa miettiä sitä, miten projektien tavoitteita oikeastaan asetetaan: annetaanko ne aina ylhäältä vai onko ihmisillä aito mahdollisuus olla mukana muotoilemassa niitä.
Kuva: Mohamed Hassan / Pixabay